Saying goodbyes suck

Puolen vuoden tavarat pakattava 50:n kiloon - mission impossible?

Vaihdon kurjimpana puolena on lähteminen, niin ensin koti-Suomesta vaihtoon kuin sitten vaihdosta kotiin. Vaikka odotankin innolla kotiinpaluuta, hyvästienjättäminen on aina yhtä ikävää. Etenkin, kun vaihdon aikana on tutustunut niin moneen ihanaan ihmiseen, joita ei välttämättä enää ikinä tapaa.

Kaikista mahtavinta on ollut tutustua niin moneen ihmiseen monesta eri maasta. Eri kulttuurit ovat tulleet tutuksi sekä sanavarasto kasvanut niin sujuvan enkun kuin korean, kiinan ja arabin muodossa.

Jäähyväiset oli jätettävä näillekin ihanille treenikavereille

Andra soitti mun vikalla Zumba-tunnilla kaikki mun lempparibiisit :')

Kaikista paras oppitunti vaihdossa on ollut se, että oppii luottamaan itseensä ja siihen, että asiat kyllä järjestyy. Myös erilaisiin olosuhteisiin tottuu huomattavan nopeasti, eikä aluksi harmittavia seikkoja huomaa parin viikon jälkeen enää ollenkaan (kuten huoneenjakaminen ja käytävävessa).

Peten kanssa viimeisellä jäähyväis-HIIT-tunnilla

Mutta kaikki kiva loppuu aikanaan. Sanoin kaikille, jotka tulivat mua saattamaan mun kyydille, että nämä eivät ole jäähyväiset. Ikinä ei tiedä, ketä tulee vielä tapaamaan uudestaan. Ja vaikkei tapaisikaan, niin Facebookin kautta on helppo pitää yhteyttä. Lisäksi on ainakin kuvat sekä muistot muistuttamassa ihanista yhteisistä hetkistä.

Ihanien ystävien ansiosta vaihdosta jäi hyvä maku

Tämän takia yritänkin olla pillittämättä, vaan suuntaan katseen kohti uusia seikkailuja. Sillä nyt on vuorossa neljän päivän pikareissu Chicagoon!

Pukeutumisen aakkoset

Pukeutuminen on täällä sen verran erilaista verrattuna Suomeen (ja erityisesti kauppakorkealaisten pukeutumiseen), joten oli pakko tehdä tästä oma postaus.

Kuvaa erittäin hyvin normaalin jenkkiopiskelijan pukeutumista. Yhtä asiaa en ymmärrä: kaikilla on reput!!!

Pukeutuminen Emporiassa on erittäin vapaata. Täällä muotia on pistää ensimmäinen vaatekaapista löytyvä vaate päälle eikä sen enempää harkita asukokonaisuuksia. Tämän takia suomesta raahaamani trenssi, hameet sekä kauluspaidat ovat olleet koskemattomina henkarilla koko vaihdon ajan. Suurimmassa käytössä ovat taas olleet tennarit ja hupparit.

On ihan OK mennä pyjamassa kouluun

Suurin osa (niin tytöt kuin pojatkin) kulkee urheiluvaatteissa päivät pitkät. Yleensä t-paidoissa ja housuissa komeilee koulun logo. Myös lenkkarit on lähes joka jannulla jalassa, eikä ole mitenkään erikoista lähteä pyjamahousuissa luennolle. Flip flopit on täällä kova sana, sillä niillä kävellään kampuksella kesät talvet.

Tammikuun tyyli Emporiassa: hame, huppari, reppu ja flipflopit.

Jumala-fanipaita

Tuttavan talvimyssy

Vessaselfie (velfie?). Tämä mekko päällä kun menin luennolle kysyttiin pyörein silmin, että "Mihin sä oot menossa?"

Olen yrittänyt ottaa ilon irti pukeutumisen rentoudesta, vaikka aluksi se tuottikin hieman harmaita hiuksia kauppakorkean huoliteltuun pukeutumiseen tottuneelle. Maassa maan tavalla, eikö?

Pitihän sitä itsekin ostaa paita, jossa komeilee koulun logo. Muffinssi ja kahvi rekvisiittana näin viimeisien postauksien kunniaksi.

Huvipuistovierailua ja eläintarhailua

Viimeistä täyttä viikkoa viedään!

Lämpöä (ja tornadovaroituksia) tiedossa

Emporiaan on saatu kunnon kesä, jihuu! Viime viikonloppuna päästiin nauttimaan ulkoaktiviteeteista, kun ensin käytiin Kansas Cityssä ja seuraavana päivänä Oklahoma Cityssä. Kansas Cityssä suunnattiin päiväksi huvipuisto World's of funiin, joka kokonsa ja laitteidensa puolesta muistuttaa erittäin paljon Linnanmäkeä. Vaikka lämpöasteita oli yli kolmekymmentä oli ihmisiä paikalla suhteellisen vähän. Hyvä vain, niin ei tarvinnut kuluttaa aikaa jonottamiseen.

Paikallisessa Space shotissa (tai Rakettihan se on nykyään...)

Huvipuisto oli jaoteltu eri alueisiin eri maanosien mukaan. Finnish fling -niminen vempain löytyi Skandinaviasta.

Lämmintä ilmaa ja hyvää seuraa riitti!

Kahdeksan tunnin jälkeen jalat huusi hoosiannaa

Ehdottomasti hauskin "laite" huvipuistossa oli vapaapudotus RipCord, joka muistuttaa vähän benjihyppyä. Valjaissa noustaan noin 60 metriin ja vapaapudotuksen jälkeen leijaillaan ilmassa kuin jojo. Uskaltauduttiin korelaisen Kellyn kanssa testata tätä 25 dollarin lystiä, ja oli kyllä ihan mahtavaa!

Nyt lennetään!

Huvipuistolipun hinnalla pääsisi myös vesipuisto Ocean's of funiin, mutta se ei vielä ollut auki. Saatiin kuitenkin koko päivä hyvin kulutettua pelkällä huvipuistopuolellakin.

Seuraavana päivänä suunnattiin Oklahoma Cityyn. Oklahoma Cityssa, jonne oli noin neljän tunnin ajomatka, päästiin ajamaan kartingia sekä käymään Oklahoma City zoossa.

Thunder and lightning ajamassa kartingia

Oklahoma City Zoossa ei maanantaina ollut mikään kovin suuri ryysis

Zoon parasta antia oli lepakot, ne oli aika siistejä tyyppejä!

Emporiastakin löytyy eläintarha, joka ei kyllä kokonsa puolesta vedä vertoja Oklahoma Cityn zoolle, mutta jossa sai hyvin vietettyä lämpimän iltapäivän.

Prairie dogs, mun ehdottomia lempparieläimiä nykyisin!

Emporiassa sentään on eläintarha, vaikkei se mikään kovin suuri olekaan

Täällä keskellä ei-mitään tosiaan huomaa sen eron, että ihmiset saattaa hyvinkin ajaa päivän aikana monia satoja kilometrejä päästäkseen kaupungista toiseen. Suomessa ei millään jaksaisi ajaa Turku-Helsinki väliä useita kertoja päivässä, mutta täällä samanpituisen matkan ajaminen on ihan normaalia. Osaapahan ainakin arvostaa taas Suomen lyhyitä välimatkoja.

Viimeiset neljä päivää jäljellä ihanassa kesäisessä Emporiassa, minkä jälkeen suuntana on ensin Chicago ja sitten Lontoo!

Huoneenjakamisen ilot ja surut

Näin neljä kuukautta myöhemmin on hyvä listata dormiasumisen hyviä ja huonoja puolia.

Plussat:
+ Helppous: koulu on ikkunan alla ja ruokalaan kävelee minuutissa. Erityisesti talvella tämä oli luksusta.
+ Ihmiset: dormissa on helppo tutustua ihmisiin. Parhaimpiin kavereihin täällä olenkin tutustunut hampaita harjatessa käytävävessassa.
+ Yhteiset tilat. Loungeen voi aina mennä hengailemaan, ja sieltä löytyy lähes aina joku juttukaveri. Samoin nyt keväämmällä dormin pihan rantalentiskenttä on ollut ahkerassa käytössä.

Innokkaimmat rantalentispelaajat on kentällä puoleen yöhön asti

Pyykinpesun lomassa kelpaa pelata airhockeyta

Dormin parhautta: erilaiset iltamat loungessa. Tällä kertaa lauletaan karaokea.

+/- Meal plan: en osaa päättää, onko tämä plussa vai miinus. Aluksi tykkäsin käydä ruokalassa syömässä: ei tarvinnut itse kokata, tiskata tai päättää, mitä söisi. Neljä kuukautta samoja pöperöitä syötyä alan pikkuhiljaa jo kyllästyä ruokalan sapuskoihin ja kaipaamaan omatekemiä annoksia.

Foodporn! Yleensä ruokalassa tarjoillaan possua, jota en syö, joten salaattibuffa on monena päivänä kovassa käytössä.

Miinukset:
- No se huoneenjakaminen. Monet dormissa asuvat kuitenkin juuri tykkäävät siitä, etenkin, jos kämppiksen kanssa on tosi hyvä kaveri. Itse omaa rauhaa rakastavana ja yksinasumiseen tottuneena olen välillä kironnut jaetun huoneen rauhattomuutta.
- Käytäväkeittiö/käytäväsuihku: omia ruokia on tosi vaikea kokkailla, sillä käytäväkeittiön tarvikkeet ovat kivikaudelta. Käytäväsuihku on menetellyt, kun en ole joutunut useinkaan jonottamaan suihkuun. Ihmeen hyvin 20 tyttöä on onnistunut sovittamaan aikataulunsa niin, ettei usein tarvitse jonotella.

Ahh, voin vaan kuvitella, miten luksukselta oma kylppäri tuntuu, kun palaan kotiin!

Kuva tammikuulta, eka ilta dormissa. Olin shokissa, nyt onneksi huone on jo viihtyisämpi.

Kaiken kaikkiaan olen viihtynyt dormissa ihan hyvin. Suosittelenkin dormia kaikille uusille vaihtareille, sillä dormiasuminen on helppoa ja kätevää sekä dormissa tutustuu todella hyvin paikallisiin. Moni suomalainen off-campuksella asuva opiskelija koki uusiin ihmisiin - ja eritoten Amerikkalaisiin - tutustumisen hankalaksi, sillä luennoilla saati luentojen välissä ei ole paljoa aikaa tehdä tuttavuutta.

Yksi lukukausi jaetussa huoneessa on kuitenkin mulle ihan tarpeeksi. Jos jäisin pidemmäksi aikaa, muuttaisin ehdottomasti pois kampukselta.

Off-campus vaihtoehdoista The Villas at Emporia on erittäin hyvä valinta. Mun pitikin alunperin muuttaa Villasiin, mutta sitten epäselvien sähköpostiviestien jälkeen päädyin kuitenkin dormiin. Eikä sinänsä harmita, että valitsin dormin. Jos kuitenkin jäisin Emporiaan vielä toiseksi lukukaudeksi, muuttaisin ehdottomasti Villasiin.

Vanessan luona kylässä Villasissa

Makuuhuone Villasissa ei ole suuren suuri, mutta ihan passeli opiskelijalle

Villas'n neljän hengen asunnon olohuone

Villas at Emporia

Villas'lla on myös oma uima-allas, poreallas sekä kuntosali... ei paha!

Villasin lisäksi toinen halpa off-campus -vaihtoehto on University appartments, joka on kyllä erittäin räjähtänyt verrattuna Villasiin, en siis itse suosittelisi tätä tuleville vaihtareille. Emporiasta voi myös vuokrata itse yksityiseltä asunnon, mutta jos haluaa päästä helpolla, suosittelen Villasia tai dormia.

Toivottavasti tästä oli apua asunnonvalinnassa tuleville ESU:n opiskelijoille!

Puolialastomien ihmisten arvostelemista

Lauantaina lähdettiin Genesis- eli kuntosaliporukan kanssa Libertyyn, Missouriin katsomaan body building -kilpailuja, joissa kisasi neljä ihmistä meidän kuntosalilta. Missourissa oltiin jo perjantaina kisattu bikinissä ja lauantaiaamuna body buildingissä, joten mentiin katsomaan vain lauantai-illan miesten physique sekä naisten figure -kilpailuja.

Avajaisissa lavalla pyörähti kaikki kilpailijat

Neljästä Emporian Genesis-salilla käyvästä kilpailijoista tunsin entuudestaan kolme, joista lopulta yksi sijoittui kilpailuissa. Yllätyksekseni kilpailijoita oli ihan älyttömästi, minkä takia sarjoja jouduttiin pilkkomaan moneen osaan: oli lyhyttä, puolipitkää ja pitkää avointa sarjaa, lyhyttä, puolipitkää ja pitkää aloittelijoiden sarjaa sekä lyhyttä, puolipitkää ja pitkää kokeneempien sarjaa. Yli 200 kilpailijaa siis! Yhteensä kilpailut kestivät reilun viisi tuntia, minkä aikana takapuoli kyllä nukahti useampaan otteeseen.

Silmäniloa riitti

Itsekin salikärpäsen puremana olen ruvennut miettimään bikini fitness -kilpailuja, mutta näiden kisojen näkeminen tappoi vähän omaa kisaviettiä. Viisi tuntia erilaisia puolialastomia, itseruskettavalla värjättyjä ääritilaan vietyjä vartaloita katseltua alkoi vain tehdä hirveästi mieli mennä syömään ranskalaisia. Bikini fitness -kilpailuissa on varmaan hieman eri meininki, kun kilpailijat pääsevät näyttämään omaa persoonaansa sekä talenttia omien ohjelmanumeroiden aikana. Pelkkä etu-, sivu ja takaposeerauksien katsominen alkoi pikku hiljaa puuduttaa, etenkin, kun kilpailijoita oli niin paljon. Vierustoverini Jon kysäisikin puolessa välissä kilpailua, että tultiinko katsomaan patsaskilpailua.

Naisten viiden kärkiä, upeita naisia!

Mutta täytyy kyllä ihailla kaikkia kilpailuun osallistuneita! Tämä laji on varmaan yksi rankimmista, sillä fyysisyyden lisäksi se vaatii kovaa henkistä kestävyyttä. Tarkan treeniohjelman ja ruokavalion noudattamisen lisäksi ei varmastikaan ole helppoa tulla puolialastomana tuntemattomien ihmisten eteen arvosteltavaksi, joten propsit kaikille kisaajille.

HIIT-tuntien vetäjä Pete (oik) tuli moikkaamaan kisasuorituksen jälkeen. Nätti bruna!

Kannatusjoukot pizzalla kisojen jälkeen

Kaiken kaikkiaan mukava ensimmäinen bodybuildingshowkokemus!

Neonvärijuoksemista, nyrkkeilyä ja laskuvarjohyppäämistä

Tällä viikolla on saatu kevät Emporiaan. Lämpötilat on huidelleet kahdenkymmenen paremmalla puolella ja aurinko on porottanut todella kuumasti. Sen kunniaksi on tapahtunut kaikenmoista kivaa.

Dormikin näyttää heti paljon kivemmalta, kun on vihreää ympärillä

Keskiviikkoiltana juostiin viiden kilometrin mittainen hyväntekeväisyysjuoksu Glow run, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa. Osallistumismaksu 5 dollaria lahjoitettiin lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen. Meitä innokkaita pinkojia oli paikalla noin viitisenkymmentä, joista lähes jokaisella oli päällään jotain kirkasta tai neon-väristä.

Valmiina juoksuun! Tämä hauska kaveri totesi ennen kisaa: "I am the only yellow man here."

Bellan kanssa selvittiin maaliin ja saatiin palkinnoksi vielä hienot lasitkin

Lauantaina lähdin parin nyrkkeilystä innostuneen kaverin mukana katsomaan MMA:ta eli Mixed Martial Artsia, nyrkkeilyä toisin sanoen. Illan aikana tapeltiin kolmetoista kertaa, ja ensimmäisen ottelun jälkeen mietin, että mitä ihmettä mä siellä teen. Ei kyllä ollut toisten mätkimisen kattominen yhtään mun juttu: mietin koko ajan, että mikä järki on urheilussa, jossa pyritään vaan vakavasti satuttamaan toista. Mutta tulipahan nyt tuokin koettua. Kaikista kummallisinta oli nähdä vanhempia katselemassa otteluita lastensa kanssa. Voihan sen perhelauantain viettää niinkin.

Mäiskiminen käynnissä - kehä sensuroi veriset nenät

Viikonlopun kruunasi adrenaliiniryöpytys: vuokrattiin auto parin muun vaihtarikaverin kanssa ja suunnattiin Kansas Cityyn hyppäämään tandemlaskuvarjohyppy.

Saatiin alle jäätävän kokoinen lava-auto: todellinen Kansasilainen meiniki!

Tandemlaskuvarjohypyssä et siis itse joudu hyppäämään (thank God!) vaan sinut on tiukasti köytetty ammattihyppääjään, joka hoitaa hypyn teknisen suorituksen. Hieman pelättiin alkuviikosta, että tullaankohan hyppäämään sunnuntaina sateen takia, mutta tänään kun kurvattiin Falcon Skydivingin pihaan, oli sää mitä parhain (taas tuli nähtyä tämä Kansasin tunnettu alati vaihteleva sää). Monenmoisten lappujen ja vastuuvapautuspapereiden täyttämisen jälkeen saatiinkin valjaat päälle ja viimeiset ohjeet hypystä selviytymiseen, jonka jälkeen päräytettiin koneella ilmaan.

Minä ja hyppykaverini Chuck, joka oli kyllä hupaisa tyyppi!

Se o menoo ny!

Hyppy tapahtui noin 3,3 kilometrin korkeudesta. Vapaapudotusta kestää noin 30 sekunttia, jonka jälkeen alas leijaillaan kymmenisen minuuttia. Ihan liian nopeasti meni tuo aika, olisi siellä ilmassa voinut olla kauemminkin!

Onyu ja minä leijailemassa maankamaralle

Falconilla oli todella asiantuntevaa porukkaa, joka selvästi panosti turvallisuuteen. Ammattihyppääjät olivat hauskoja kavereita, joihin uskalsi sitten luottaa niin paljon, että lähti hyppäämään heidän kanssaan. Koneessa kun oltiin matkalla yläilmoihin, Onyu risti kätensä ja alkoi rukoilla, jolloin hänen kanssaan hyppäävä mies totesi vain, että: "Hyvä, että rukoilet, sitä me tarvitaan. Liitä mutkin sun rukouksiin!"

Kaikki neljä päästiin kuitenkin turvallisesti takaisin maanpinnalle. Ja kaikki neljä totesi hypyn jälkeen yhteen ääneen, että tämä tehdään vielä uudestaan, sen verran siistiä oli!

Onyu, Zuu, Samuli ja minä adrenaliinihuumassa hypyn jäljiltä

Hypystä selviytymisen jälkeen suunnattiin rättiväsyneinä testaamaan Kansas Cityn yhtä parhainta barbecue-ravintolaa, Jack Stack Barbecue's, jota voinkin lämpimästi suositella barbecuen ystäville!

Kolmisen viikkoa on vielä vaihtoa jäljellä. Näin loppua kohden voi jo todeta ajan menneen älyttömän nopeasti. Saa nähdä, mitä kivaa ajanvietettä täältä vielä löytää ennen kotimatkaa.