ESU

ESU

maanantai 30. joulukuuta 2013

So long, Suomi

Niin se päivä vain tuli, nimittäin lähtöpäivä. Koko syksy on mennyt ohi niin kovalla vauhdilla kandin, koulujuttujen ja treenien runsaan määrän takia, että ei ole oikeastaan jäänyt edes aikaa pohtia vaihtoa sen enempää. Ehkä asiaa helpottaa sekin, että ennen vaihtoa ja koulun alkamista on tiedossa kahden viikon aurinkoloma Yhdysvaltojen "wienerissä", nimittäin Floridassa, minkä takia juuri vaihto ja koulu ei olekaan ensimmäisenä mielessä.


Kevyt 20 tunnin lento Berliinin ja Miamin kautta Tampaan starttasi aamuseiskalta Helsinki-Vantaalta. Lentokenttä on kyllä mun mielestä parhaimmillaan aina aamuisin: ihana kahvin ja tuoreen croissantin tuoksu, ihmiset oottaa leppoisina matkan alkamista, tax-freessä pyöriminen ennen koneeseen nousua.. ah! Siinä sitä lomatunnelmaa.









Onneksi 20:n tunnin matka meni kokonaisuudessaan aika nappiin: vaihdot sujui mukavasti, yhdentoista tunnin Berliini-Miami lento sujui nukkuessa ja yhteensä kolme leffaa katsoessa. Usan päässä päästiin maahankin suhteellisen nopeasti ja vaivattomasti. Jännitin hieman etukäteen, että mitä virkailijat tykkää, kun tulen Floridaan Kansasin opiskelijavisalla, mutta ilmeisesti eivät tykänneet mitään.



Viimeinen lento Miamista Tampaan oli tuskainen, sillä odotusaika oli neljä tuntia ja lentoaika vain tunnin. Olo oli niin väsynyt, että meinasin nukahtaa pystyyn kävellessä. Onneksi lento meni nopeasti, ja tunnin päästä Tampaan laskeutumisen jälkeen oltiin jo hotellilla. Majoituksen tarjoaa tällä matkalla Embassy Suites, joka oli saanut ainakin tripadvisorissa hyvät suositukset.
























Turhaan siis pyörin sängyssä ja valvoin viimeisen yön koti-Suomessa, sillä matka sujui oikein passelisti ilman suurempia ongelmia. Jos voin jotain suositella jollekulle, joka aikoo reissata Amerikkaan, niin American Airlinesin valitsemista lentoyhtiöksi. Pari muuta vaihtoehtoa koitettua ollaan L:n kanssa molemmat sitä mieltä, että American Airlinesilla on paras elokuvatarjonta, "paras" lentokoneruoka sekä paras palvelu.

Toistaiseksi, sadetta lukuunottamatta, Florida on osoittautunut oikein leppoisaksi paikaksi. Hetki pitää vielä totutella 7 tuntia myöhäisempään kellonaikaan. Myös ihmisten leppoisuus sekä "small-talkin" puhuminen vaatii totuttelua omiin oloihinsa helposti uppoutuvalta suomalaisparilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti